SAAKO LASTEN NÄHDEN RIIDELLÄ?

Minun omat vanhempani eivät ole ikinä juurikaan riidelleet. Se on ihanaa ja koen saaneeni ihanan turvallisen lapsuuden tämän ansiosta. Riitely on kuitenkin normaalia ja uskallan väittää, että riidat jopa kuuluu hyvään parisuhteeseen. En tarkoita tällä, että omilla vanhemmillani ei olisi hyvää parisuhdetta, vaikka he eivät riitele. He ovat molemmat vain sen luonteisia, ettei riitoja synny. 

Parhaimmillaan riitely on  rakentavaa ja ilmaa puhdistavaa! Riitelyä on monenlaista. Se voi olla syyttelyä, haukkumista ja mykkäkoulua. Tai sitten se voi olla sellaista, että pääsee kertomaan mikä itseä häiritsee tai harmittaa. Sanansa pitää osata asettaa oikein. Pitää osata asettua myös kuuntelijan rooliin. Helpommin sanottu, kuin tehty kun tunteet kuumenee. Se on kuitenkin mahdollista. Minusta riitely on taitolaji ja sitä voi harjoitella. Minulle ensimmäiset riidat parisuhteessa oli kriisi, koska en ollut ikinä saanut siihen juurikaan minkäänlaista mallia. Luulin, että hyvässä suhteessa ei riidellä ollenkaan. Pikkuhiljaa opin kuitenkin, että riitoja tulee ja menee eikä se automaattisesti tarkoita eroa tai muuta vakavaa.

Meidän riidat oli ennen hyvinkin myrskyisiä ja dramaattisia. Puhun nyt ajoista ennen Andreaksen syntymää. Meillä huudettiin ja paiskottiin ovia. Ikinä ei ole ollut mitään fyysistä, mutta myönnän, että kerran olen suutuspäissäni heittänyt purkillisen kahvipapuja pitkin lattiaa. Nyt naurattaa, kun muistelen sitä koomista tilannetta.

En suutu kovin helposti. En muista koskaan juurikaan riidelleeni kavereiden kanssa. Kun asuttiin Tunisiassa olin välillä tosi yksinäinen. Tunisialaiset osaavat olla hyvinkin dramaattisia ja selvästi imin tuota dramatiikkaa myös itseeni. Riideltiin silloin aina samoista asioista. Mieheni oli ainut jolle pystyin vuodattamaan kaiken sen ikävän jota koin ns. ulkopuolisena vieraassa maassa. Näistä asioista sitten myös helposti syntyi riitoja.

Tällä hetkellä meillä stressi ja väsymys on suurimmat riitojen aiheuttajat. Onneksi ne Tunisia-aikojen myrskyisät riidat on takanapäin ja erittäin harvoin kumpikaan meistä enää koroittaa ääntään riidellessä. Lähinnä väitellään tai kinastellaan. Minusta on myös äärimmäisen tärkeää, että jos lasten nähden riidellään niin myös sovinto tehdään heidän edessä. Useinhan riidat tapahtuu kyllä lasten kuunnellessa, mutta sovinto tehdään sitten vaikka illalla jo lasten mentyä nukkumaan ja aamulla kaikki on normaalisti. Minun mielestäni se ei ole kuitenkaan hyväksi vaan olisi tosi tärkeää lapselle nähdä myös sopiminen. Tähän panostetaankin meidän perheessä erityisesti. Vanhempien riitely voi olla lapselle tosi pelottava tilanne. Haluaisin niin osoittaa Andreakselle omalla esimerkilläni, että asioista voidaan olla eri mieltä ja myös negatiivisia tuntemuksia on turvallista purkaa toiselle.

Arkipäiväiset riidat kuuluu elämään ja lapsi ei mielestäni vahingoitu jos näkee tämmöisiä tilanteita. Isot ja vakavat aiheet kuten parisuhteen sisäiset ongelmat, esimerkiksi luottamuspula onkin sitten asia erikseen. Jos meillä on esimerkiksi erilaisia kasvatusnäkemyksiä Alin kanssa niin ei aleta ruotimaan niitä Andreaksen kuullen.

Onko parisuhteen riidat teidän mielestä jonkinlainen tabu? Riidelläänkö teillä lasten nähden? Olisi kiva saada rakentavaa keskustelua tästä aiheesta!