ON-OFF BLOGGAAJA TÄÄLLÄ TAAS MOI

Taas sormet syyhyää kirjoittamisen pariin tosi kovasti. Kokeillaan taas kerran ja katsotaan, kuinka kauan jaksan ;) Mitäs meille kuuluu? 

9.6.2017 Meidän elämä mullistui, kun meille syntyi suuresti odotettu pieni poika. Nimekseen hän sai Andreas. Asuttiin Porissa ja mun mies sai töitä Uudestakaupungista autotehtaalta. Arki muuttui pienessä ajassa todella paljon ja se oli erittäin rankkaa meidän perheelle. A:n työmatkat olivat todella pitkät ja työvuorot epäsäännölliset. Jos hän meni esimerkiksi aamuun, lähti hän yöllä jo ennen neljää ja tuli takaisin iltapäivällä vähän neljän jälkeen. Iltavuoroon mennessä lähti hän aamupäivällä ennen klo 12 ja tuli kotiin vasta puoliltaöin. Yövuoroihin lähtö koitti illalla klo 20 ja mies kotiutui rättiväsyneenä vasta aamulla klo 8 jälkeen. Vuorot eivät noudattaneet tiettyä helppoa rytmiä, vaan ne saattoivat olla esimerkiksi niin, että ensin 2 aamua peräkkäin, sitte 2 iltaa, 1 vapaa ja 3 yövuoroa, sitten 2 iltavuoroa ja sitten 3 vapaapäivää. Tai 2 iltavuoroa jonka jälkeen 3 yövuoroa sitten 1 vapaa ja 2 aamua, 2 iltaa, 1 vapaa, 2 iltaa ja 3 yövuoroa..

Muutto

Elämä helpottui kertaheitolla, kun A sai töitä läheltä mun kotipaikkakuntaani ja muutettiin takaisin mun lapsuudenkodin maisemiin. Täällä on sukulaiset ja perhe lähellä, mä en ole yksin enää vauvan kanssa vieraalla paikkakunnalla ja A:n työmatka & työajat on paljon inhimillisemmät. Porissa A teki erittäin usein tuplavuoroja jolloin työpäivät kestivät 22h. Voitte vaan kuvitella, miten poikki mies oli aina, kun vapaapäivä koitti ja usein hän ei millään kerennyt lepäämään tarpeeksi, joka taas tiesi sitä, että myöskään minä en saanut useinkaan omaa-aikaa tai lepoa vauvanhoidosta. Tälläkin hetkellä A tekee uudessa työpaikassa usein ylitöitä ja vaikka se onkin rankkaa niin ei mitään verrattuna siihen millaista meillä oli Porissa.

Mä koen, että muutto oli pelastus meidän perheelle ja olen nauttinut suuresti tänne paluusta. Vihdoinkin koen olevani kotona! Mun miehelle muutto oli helpottavaa niin töiden, kuin perhe-elämänkin kannalta, mutta samalla hän joutui luopumaan kaikista ystävistä ja hyvästä työporukasta, jotka oli jo kerennyt Porissa luomaan. Tämä on ollut tosi harmillista ja uusien kavereiden hankkiminen tälläisellä pienellä paikkakunnalla on osoittautunut todella haasteelliseksi..

Me kärsitään molemmat myös kovasta Tunisian koti-ikävästä, sillä ei olla päästy siellä käymään kertaakaan Suomeen muuton jälkeen. A ei ole nähnyt esimerkiksi veljiään nyt kahteen vuoteen ja se on todella rankkaa!

Muuten meille kuuluu hyvää ja kaikki on hyvin. Mä olen alkanut pohtia pikkuhiljaa töihin paluuta ja Andreaksesta on kasvanut aivan ihana reipas pieni poika! Nyt meitä kutsuu alakerran pyykkitupa, joten seuraavaan kertaa!

- Zohra