MINÄ JA HÄN - Yhdessä teini-ikäisistä aikuisuuteen
Mikä on pysynyt samana ja mitkä asiat on muuttuneet?
Me tavattiin mieheni kanssa mun ollessa perheeni kanssa loma-matkalla Tunisiassa. Koko viikko katseltiin toisiamme ujostellen, kunnes meidän viimeisenä lomapäivänä A uskaltautui viimein juttelemaan kanssani. Lensin takaisin Suomeen ja siitä lähtien vietettiin molemmat jokainen vapaa-ajan hetki tietokoneella mesettäen. Juteltiin tuntikausia kaikesta mahdollisesta ja vannottiin rakkautta toisillemme. Oltiin molemmat 16v eikä teinidraamalta voitu välttyä parina ensimmäisenä vuonna. Molemmat tehtiin asioita, jotka satutti toista, mutta näin jälkeen päin ollaan laitettu ne jutut puhtaasti nuoruuden piikkiin.
Kun täytin 18 aloin matkustaa yksin Tunisiaan jokaisena mahdollisena loma-aikana. Vietin jokaisen kesän Tunisiassa ja hyvästien hetkellä itkettiin silmät päästämme. Ne oli rankkoja hetkiä ja joskus tuntui, että en selviä järjissäni. Loppujen lopuksi kaukosuhteiltiin yhteensä 6 vuotta, niin kauan, että käytiin molemmat koulut loppuun ja valmistuttiin. Minusta tuli lastenohjaaja ja mieheni valmistui liikunnanopettajaksi.
Vuonna 2015 keväällä muutin Tunisiaan ja mentiin sinä syksynä siellä naimisiin. Elettiin nuorten aikuisten arkea; mieheni teki päivisin töitä, mutta yöt juhlittiin kavereiden kanssa ulkona. Elämä oli helppoa ja huolentonta! Ikävöin kuitenkin kovasti perhettäni Suomessa ja lopulta päätettiin muuttaa Suomeen. Sitten Andreas ilmoittelikin tulostaan ja kahdesta tuli kolme. Oli aika aikuistua.
Moni asia meidän välillä on muuttunut. Alkurakkauden huuma pysyi meidän välillä liki 6 vuotta, koska kaukosuhteessa eläessä ei päässyt arjen rutiinit tylsistyttämään. Kun kaukosuhde sitten päättyi ja toisen naamaa sai tuijotella jokainen päivä, ilman pelkoa hyvästeistä niin kyllähän se vaikutti meidän suhteeseen. Valtavat romanttiset eleet jäi pois, kuten rakkauskirjeet ja imelät fb-päivitykset. Joskus fb-muistoihin tulee joku super-romanttinen kirjoitus mun mieheltäni ja kiusoittelen häntä, että miks en saa tämmöisiä enää! Tiedänhän mä vastauksen itsekkin; Nykyään saan kuulla ne sanat arjen hetkissä. Kerrotaan toisillemme vähintään kerran päivässä rakastavamme, pussaillaan ja halitaan usein. Väsyneenäkin. Laiskuus on astunut mukaan kuvioihin; Ennen jos olisin pyytänyt hierontaa mieheltäni, niin olisin saanut sellaisen heti! Voi niitä aikoja.. Nyt vastaus on enemmänkin "Okei, mä hieron sua jos sä viet sen jälkeen Andreaksen ulkoilemaan, että saan ottaa päikkärit rauhassa." Ennen nukuttiin lusikassa jokainen yö, nyt meidän välissä nukkuun pyörivähyörivä taapero. Ennen riideltiin räiskyvästi, huudettiin ja paiskottiin ovia. Nykyään riidellään huomattavasti harvemmin ja se on enemmänkin rasittavaa väittelyä asioista. Tunisiassa asuessa vietettiin kaikki vapaa-aika kavereiden kanssa, mutta nykyään perheaika vie voiton. Kaverit on tärkeitä edelleen, valitettavasti niitä ei vain ole tarpeeksi. Ollaan molemmat hieman yksinäisiä mieheni kanssa. Teini-iässä sitä mietti kovasti mitä toinen minusta oikein ajattelee, siis fyysisiä ominaisuuksia, mutta nykyään ollaan molemmat jonkin verran rupsahdettu. :D Mun mies alkoi selkeästi etsimään omaa identiteettiään sen jälkeen, kun muutettiin Suomeen eikä oikein vieläkään ole ehkä ihan löytänyt sitä. Minä taas olen käynyt läpi raskauden, synnytyksen ja yli vuoden kestäneen imetyksen, mikä on muokannut kroppaa uuteen uskoon.
Mikä on pysynyt samana kaikkien näiden (lähemmäs kymmenen) vuoden jälkeen? Rakkaus!!! Se roihuaa edelleen vahvana. Huumori. Toisen jutut jaksaa edelleen naurattaa ihan niin kuin ennenkin, vaikka juttujen taso on ehkä univelkaisena jonkin verran laskenut. Kehut. Kehutaan toistemme luonteen piirteitä ja ulkoisia juttuja päivittäin. Huolehtivaisuus, huolehditaan toinen toisistamme. Kuukausipäivä! :D Lasketaan edelleen, kuinka monta kuukautta ollaan oltu yhdessä. Friikkejä ollaan, tiedetään! Viime viikolla tuli täyteen 9 vuotta ja 2 kk. Joka kuukauden kolmas päivä toivotetaan toisillemme "happy special day" eikä sinä päivänä saa riidellä. Rakastan sitä!
Kriisejä on ollut ja niitä tulee, mutta kaikesta on yhdessä selvitty. Mun mielestä ihana sanonta on, että "Ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella, vaan siellä missä sä kastelet sitä." Muistakaa siis pitää huolta nurmikoistanne! :D ♥
