LOTTOVOITTO
Näin ystävänpäivänä haluan kirjoittaa teemaan sopivasta aiheesta. Ystävyys & rakkaus. Ystäviä mulla on kourallinen ja tässä tapauksessa laatu korvaa määrän ehdottomasti ♥. Te tiedätte keitä te olette ja olen teistä niin kiitollinen. Tärkeitä ja ihania kaikki!
Puhutaanpa kuitenkin tänään rakkaudesta. Tarkemmin määriteltynä, tuosta minun elämäni rakkaudesta. Haluaisin kuitenkin puhua tänään aiheesta hieman toisenlaisesta perspektiivistä ja avata aihetta, jota jonkunlaiseksi tabuksikin voisi kutsua. Nimittäin siitä, että mieheni on tunisialainen.
Mietin usein sitä, mitä ihmisten mielessä liikkuu, kun heille paljastuu, että puolisoni ei ole suomalainen. Tiedän, että ihmisillä on paljon ennakkoluuloja eikä mielestäni syyttä. Vielä enemmän mielipiteitä herättää se, kun selviää, että kumppanini on arabi & pohjois-afrikkalainen & "muslimi". Heittomerkit muslimissa sen tähden, että mieheni ei harjoita uskontoaan.
En voi syyttää ihmisiä ennakkoluuloista sillä itsellänikin niitä löytyy. Valitettavasti olen sivusta seurannut useampaakin tapausta jossa sinisilmäistä tyttöä huijataan, jotta päästäisiin eurooppaan paremman elämän perässä. Se on todella yleistä ja surullista. Nämä miehet ovat erittäin taitavia hurmaamaan ja sitä kautta manipuloimaan. Silloin jos kyseessä on nuorempi mies ja vanhempi nainen pitäisi minusta hälytyskellot soida vielä lujempaa. Usein näiden miesten vanhemmat ja kokonaiset perheet ovat mukana juonessa, koska vanhemmatkin haluavat lastensa pääsevän eurooppaan töihin. Minusta huijarit tunnistaa jo kaukaa ja etenkin mieheni avulla on helppo tunnistaa onko jollakin puhtaat jauhot pussissa vai ei. Puhun nyt siis vain tunisialaisista hurmureista. Ja koska nämä huijaus - ja hyväksikäyttötapaukset ovat niin yleisiä niin olen todella oppinut arvostamaan omaa rehellistä miestäni. Olen tajunnut tässä kymmenen vuoden aikana sen, että toden totta löysin helmen sikojen joukosta, jos näin kauniisti voi asian ilmaista.
Mistä sitten tiesin, etteikö myös oma mieheni ollut tämmöinen eurooppaan pyrkyri? Alussa en mistään. Olimmehan molemmat vain 16 vuotiaita lapsia vielä, kun aloimme seurustella. Hän hurmasi minut niin, että en varmasti olisi aluksi edes suostunut uskomaan, jos joku olisi häntä huijariksi väittänyt. Minua kyllä varoiteltiin aluksi, mutta en ikinä loukkaantunut siitä, vaan tiesin, että ihmiset vain välittävät minusta.
Mieheni tunteet olivat aitoja minua kohtaan alusta asti. Hän ei nähnyt minua menolippuna eurooppaan vaan ihastui minuun ihan yhtä kovasi, kuin minä ihastuin häneen. Pian tämän huomasi myös hänen vanhempansa, kun yhtäkkiä hyvin sosiaalinen ja aktiivinen poika muuttui vain tietokoneella viihtyväksi kotihiireksi. Kun matkustin perheeni kanssa seuraavan kerran Tunisiaan, kutsui mieheni perhe meidät heidän kotiinsa syömään ja muutenkin vietimme loman yhdessä vanhempiemme tutustuessa toisiinsa. Opin varhain, että mieheni tulee hyvästä kunnollisesta perheestä ja hyvistä taustoista. Aika ratkaiseva seikka siihen, että tiesin ettei mieheni ole huijari oli myös se, että hänen perheensä on suhteellisen varakas. Suoraan sanottuna rahaa siis löytyy ihan reilusti, mitä sitä nyt kiertelemään. Hän ei tarvinnut minua pääsylipuksi eurooppaan, koska olisi päässyt sinne helposti ilman minuakin. Mieheni ei kuitenkaan tarvinnut edes haaveilla "paremmasta elämästä" euroopassa sillä hänen elämänsä oli todella hyvää jo Tunisiassa. Me muutettiin aikoinaan Suomeen minun takiani, koska minä ikävöin omaa perhettä niin kovasti ja koin Suomen turvallisempana paikkana perustaa perhe. Muutto oli kova paikka mun miehelleni ja meidän elintaso laski täällä ollessa verrattuna siihen, mitä se oli Tunisiassa.
Kaukosuhde oli varsinainen parisuhdetesti ja monesti olisi ollut helpompaa vaan luovuttaa. Kuusi vuotta sitä kuitenkin kestettiin ennen, kuin pääsimme muuttamaan yhteen. Kuudessa vuodessa huijari ehtisi pokata montakin sopivaa eurooppalaista jos tavoitteena olisi päästä vain pois maasta. Me molemmat opiskelimme tahoillamme ammatit itsellemme niiden kuuden vuoden aikana. Itse valmistuin kolme vuotta ennen miestäni, koska hän jatkoi vielä yliopistossa opettajan opintojaan. Muistan, kuinka monesti noina kolmena vuotena itkin miehelleni ikävää ja anelin, että keksisimme ratkaisun joka päättäisi kaukosuhteen. Annoin tunteideni viedä, mutta mieheni tiesi, että olisi järkevämpää, että hän opiskelisi koulunsa kunnialla loppuun.
Yksi asia mitä miehessäni arvostan ja kunnioitan älyttömästi on se, että hänellä on tietynlaista kunnianhimoa ja ylpeyttä, ettei hän tyydy menemään vain sieltä, missä aita on matalin, vaan hän on valmis tekemään paljon töitä saavuttaakseen asioita. Se on hieno piirre.
Kun kohtaan uusia ihmisiä ja heille selviää, että mieheni on tunisialainen on se tietenkin tavallaan kurjaa, kun tietää, että heille saattaa syntyä heti ennakkoluuloinen asenne miestäni ja meidän suhdetta kohtaan. Muita pareja ja heidän välistä rakkauttaan ei normaalisti kyseenalaisteta jos he ovat samasta maasta kotoisin. Se on kuitenkin mielestäni ihan inhimillistä ja ymmärrettävää, että epäilyksiä saattaa syntyä. Itse kuitenkin tiedän, että olen onnistunut nappaamaan timantin itselleni ja oikeasti aidon ihanan yksilön monen huijarin joukosta. Aika harvinaista sanoisin. Voisi melkein lottovoittoon verrata ♥
Hyvää ystävänpäivää!