LÄÄKKEETÖN VESISYNNYTYS - positiivinen yksityiskohtainen synnytyskertomus

14.12.2020

Heippa taas pitkästä aikaa! Marraskuun puolivälissä meidän rakas pieni tyttömme syntyi ja nyt haluaisin jakaa synnytyskertomukseni hänen syntymästään. Mietin, että kirjoitanko siitä postauksen blogiin vaiko instagramin stooreihin, mutta koska en osaa kirjoittaat lyhyesti, niin päädyin tekemään postauksen aiheesta tänne blogin puolelle.

17.11.2020 RV 41+5
Tiistaina kävin raskauden yliaikaiskontrollissa, johon en ikinä ollut uskonut päätyväni. Olin koko ajan olettanut vauvan syntyvän viikolla 40+ jotain ja yliaikaiskontrolliin meneminen oli hieman lannistavaa. Lääkäri teki sisätutkimuksen ja paikat oli lähteneet kypsymään jonkin verran, mutta vauva oli vielä tosi ylhäällä. Minulla ja vauvalla oli kaikki hyvin ja pyysin, että saan odotella spontaania synnytyksen käynnistymistä vielä pari päivää. Sain lähteä kotiin ja sovimme, että jollei mitään tapahdu niin saavun sairaalaan torstaina käynnistykseen jolloin viikkoja olisi tasan 42+0. Olin aivan varma, että käynnistykseen mentäisiin, mutta se ei pelottanut mua mitenkään. Luotto siihen, että oma kroppa tietäisi mitä tehdä synnytyksen koittaessa oli vahva. Siitäkin huolimatta, että taaskaan, niin kuin edellisessä raskaudessa, en ollut saanut yhtään kipeää supistusta koko odotusvaiheessa ja mitään merkkejä lähestyvästä synnytyksestä ei ollut.

18.11.2020 RV 41+6

Nukuin yön tavalliseen tapaan hieman huonosti. Heräsin pariin kertaan esikoista rauhoittelemaan ja vessaan. Hyvän asennon löytäminen sängyssä oli ollut jo pitkään hankalaa. Ne pätkät jotka sain nukuttua nukuin todella sikeästi.

Klo 5.55. Havahduin hereillä unesta ja samantien tunsin, kuinka mua alkoi supistaa. Supistuksessa oli ensimmäistä kertaa koko raskausaikana mukana lievää kipua ja tiesin heti, että nyt alkaa h-hetki olla lähellä. Katsoin siis kelloa ja tiesin, että pian Ali heräisi töihin. Jäin sänkyyn pötköttelemään ja pian tunsin toisen supistuksen tulevan. Ali torkutti jonkun verran herätystä, ennen kuin nousi ylös noin klo 6.15 ja kerkesin siinä ajassa saamaan vielä ainakin yhden supistuksen. Ali heräsi ja mä otin esille supistuslaskurin. Supistuksia tuli n. 4-7 minuutin välein ja ne oli lähemmäs minuutin pitkiä. Kerroin A:lle, että mua supistelee lievän kivuliaasti ja varoitin, että saattaisin hälyttää hänet hyvin pian takaisin töistä kotiin. Ali lähti töihin about 6.30 ja mä jäin sänkyyn makoilemaan. Mua alkoi pelottaa jonkin verran, että supistuksia alkaisi tulla yhtäkkiä tosi intensiivisesti ja kivuliaasti, niin kuin edellisessä synnytyksessä ja olisin silloin ihan kahdestaan kotona Andreaksen kanssa. Laitoin varmuuden vuoksi tekstiviestin mun siskolle ja hyvin pian siitä tekstasin myös Alille, (joka on kyydinnyt myös työkaveriaan aamuisin töihin) koska supistusten kipu kasvoi joka kerralla korkeammaksi.

Klo 7.00. En pystynyt enää makaamaan sängyssä ja nousin ylös. Huomasin, että mun sisko ei ollut vielä lukenut mun viestiäni ja päätin soittaa hänelle. Onneksi sisko oli juuri herännyt ja sanoi, että lähtee heti tulemaan. Olin tosi rauhallisella mielellä. Päätin yrittää käydä vielä äkkiä suihkussa ja laittaa itseni valmiiksi, ennen kuin supistelu pahentuisi. Andreaksen synnytyksessä supistelu muuttui nopeasti niin intensiiviseksi, että en meinannut saada vaatteita puettua, enkä halunnut kokea sitä paniikkia uudestaan. Mun ollessa suihkussa Ali tuli kotiin ja meni herättelemään Andreasta ja laittamaan sitä valmiiksi. Andreas oli tilanteesta luonnollisesti aivan innoissaan. Olin etukäteen kertonut, että sitten, kun vauva syntyy niin äidin mahaan sattuu tosi paljon ja se kuuluu asiaan eikä sitä tarvitse pelästyä. Tästä syystä Andreas ei ollut moksiskaan, kun aina supistusten tullessa pysähdyin silmät kiinni hengittelemään ja nojasin eteen päin. Supistelun välissä pystyin kuitenkin toimimaan ja juttelemaan ihan tavallisesti. Pian mun siskonikin saapui ja sanottiin heipat Andreaksen kanssa. Pyysin Alia laittamaan mun selkään tens-laitteen ja otin vielä parit viimeiset masukuvat. Sitten lähdettiin kohti sairaalaa.

Klo 8.06. Ali kysyi, että voidaanko pysähtyä tankkaamaan auto hehe. Mulla oli vielä ihan hyvä olo ja samalla, kun Ali tankkasi niin mä soitin sairaalaan, että ollaan tulossa. Supistuksia en enää kellottanut, koska niitä tuli niin tiheästi. Jokaisen supistuksen kohdalla säädin tens-laitetta vaan kovemmalle ja koin siitä olevan tosi paljon apua. En tiedä lievensikö tens kipua ollenkaan, mutta ainakin se pistely selässä vei huomiota pois siitä kivusta ja omalla tavallaan rentoutti. Meiltä matka sairaalaan on n. 15 minuuttia ja pian oltiinkin jo parkkeeraamassa autoa.

Klo 9.00.

Oltiin saavuttu sairaalaan ja hitaasti supistuksien saattelemana kävelty synnytysosastolle. Makasin käyrillä ja kätilö teki sisätutkimuksen, jotta tiedettäisiin missä mennään. Mua supisteli jo todella voimakkaasti ja tiheästi. Pienikin asennonvaihto ja liike provosoi supisuksia vahvemmiksi. Olin 5cm auki. Käytiin läpi mun synnytystoivelistaa ja kätilö kirjasi juttuja tietokoneelle. Sitten siirryttiin saliin. Kätilö meni heti laskemaan vettä viereisessä huoneessa olevaan ammeeseen ja jäätiin odottelemaan ammeen täyttymistä. Kätilö asensi veden kestävän käyriä mittaavan laitteen mun vatsalle. Sain jumppapallon ja otin supistuksia vastaan siinä pomppien sekä sängyllä maaten. Huomasin, että koska en käyttänyt lainkaan lääkkeellisiä kivunlievityksiä niin keho tuotti hurjan määrän omia kipua lieventäviä hormoneja. Aina supistusten välissä olo muuttui väsyneen raukeaksi ja rennoksi. En keksi muuta tapaa kuvailla tunnetta, kuin olo mikä on heti orgasmin jälkeen. Supistusten luonne alkoi muuttua ja kipu siirtyi vatsalta alaselän ja pakaroiden puolelle. Aloin tuntea voimakasta painetta aina supistuksen tullessa ja se oli paljon inhottavampi tunne, kuin itse supistuskipu. Amme alkoi olla täynnä vettä ja kätilö teki jälleen sisätutkimuksen. Olin nyt avautunut täydet 10cm ja siirryin ammeeseen.

Klo 9.40.

Ammeeseen laskeutuminen tuntui taivaallisen hyvältä. Lämmin vesi rentoutti täysin ja kannatteli ihanasti vartaloa. Vedessä oli helppo löytää hyvältä tuntuvia asentoja vastaanottaa supistuksia. Mua supisteli edelleen hyvin kipeästi ja tiheästi, mutta en tuntenut minkäänlaista tarvetta ponnistaa. Kuuntelin spotifyista mun etukäteen tekemääni synnytys-soittolistaa. Jonkin aikaa oltuani vedessä kätilö sanoi, että jos haluan, niin voin omien tuntemuksieni mukaan hiljalleen ponnistella, koska se voi auttaa supistuskipuun. Kätiö arveli, että koska mun vedet ei olleet vielä menneet eli kalvopussi oli vielä ehjä niin se piteli vauvaa vielä suht korkealla eikä mulla sen takia ollut ponnistustarvetta. Aloin siitä sitten pikkuhiljaa ponnistella tietoisesti aina supistusten tullessa ja se tosiaan auttoi kipuun ja paineen tunteeseen. Kun olin jonkin aikaa ponnistellut niin mulle tuli traumanomainen flashback esikoisen synnytykseen, kun vauva ei ponnisteluista huolimatta koskaan laskeutunut (avosuinen tarjonta). Ilmaisin huoleni kätilölle, mutta hän rauhoitteli ja kannusti mua jaksamaan. Pian tämän jälkeen tunsinkin, kuinka ponnistaessa vauva lähti hitaasti liikkumaan alaspäin. Sain tästä paljon voimia jatkaa ja aina supistuksen tullessa ponnistin vauvaa kohdussa alaspäin. Kätilö tuli katsomaan tilannetta, mutta vielä ei päätä ollut näkyvissä. Tuntui, että supistuksia tuli tosi monta ja sain tosissani tehdä fyysisesti töitä, että sain vauvan liikkumaan alaspäin synnytyskanavassa. Kätilö sanoi, että sikiökalvot saattaa ikäänkuin pistää vastaan hieman ja varmasti sitten, kun vedet menisivät niin vauvakin syntyisi varmaan aika vauhdilla sen jälkeen. Pian tunsin aivan uudenlaista kipua ja tiesin, että nyt vauvan pää on ihan pian syntymässä. Englanninsi tätä tunnetta kuvataan sanoin ”ring of fire” ja siltä se tosiaan tuntuikin. Tunsin kirjaimellisesti kaiken, kuinka pää venytti paikkoja ja kipu oli nimenomaan hyvin polttelevaa ja repivää alapäässä. Samaan aikaan tuntui siltä, että ei halua ponnistaa ja kasvattaa kipua, mutta samaan aikaan tiesin, että se on vaan ponnistettava läpi ja mitä nopeammin sen tekee, niin sitä nopeammin se on ohi. Hetki oli synnytyksen kivuliain, mutta ei kestänyt kauaa. Pian tunsin voimakkaan poksahduksen veden alla (kalvot rikkoutuivat) ja ihan minuutin sisällä tästä vauvan pää syntyi. Käännyin ammeessa istuvaan asentoon ja näin kätilö pääsi auttamaan vauvan hartiat turvallisesti ulos. Sitten, klo 10.31 oli meidän tyttö ulkona ja kätilö nosti vauvan mun rinnalleni. Sitä hetkeä on vaikea kuvailla sanoin. Se helpotus, rakkaus sekä ilo mikä ylitse vyöryy. Paras tunne maailmassa! Ponnistusvaiheen kestoksi merkattiin 18 minuuttia. Mulle tuli pieni nirhauma alapäähän ja kätilö laittoi siihen yhden tikin, jotta verenvuoto tyrehtyisi. Pystyin istumaan normaalisti heti synnytyksen jälkeen eikä mulle tullut minkäänlaisia kipuja. Uskon, että lopputulos olisi voinut olla paljon huonompi, jos olisin ollut ns. ”kuivalla maalla”. Nyt lämmin vesi pääsi pehmittämään kudoksia tarpeeksi ajoissa ja vedessä mulla riitti voimia ponnistaa vauva ensin alaspäin ja sitten vielä ulos.

Tälläinen oli meidän neidin syntymä. Tiesin, että tästä tulisi romaanin mittainen, mutta en vaan osaa kertoa lyhyemmin. Toivottavasti jaksoit lukea tänne asti. Lämpimästi suosittelen vesisynnytystä jokaiselle, joita se kiinnostaa. Sain synnytyksestä ihanan eheyttävän kokemuksen, vaikkei esikoisen synnytyskään mikään kauhutarina ollut. Nyt on mun synnytykset luultavasti synnytelty ja olen tosi kiitollinen näistä kahdesta erilaisesta kokemuksesta.