HERÄTYS TALVIUNILTA
Hei rakkaat lukijat!
Viimeisimmästä postauksesta onkin jo ehtinyt vierähtää tovi ja nyt eletään jo helmikuuta 2020.
Loppuvuosi 2019 oli mulle suurta itsetutkiskelun aikaa ja pohdin paljon omia motiivejani bloggaamisen sekä instagramin suhteen. Kyseenalaistin aivan kaiken ja yhtäkkiä moni asia alkoi tuntua jotenkin todella epäaidolta. Instagramin pinnallisuus alkoi ahdistaa ja halusin vain sulkea kaiken pois mielestäni ja keskittyä tähän oikeaan elämään, mikä tapahtuu tässä ja nyt, somen ulkopuolella. Sisällön tuottamisesta tuli liian pakonomaista sekä aloin vaatia itseltäni aivan liikaa. Vietin paljon aikaa puhelimella. Iltaisin somea selatessa ajattelin hakevani inspiraatiota omille postauksille, mutta huomasinkin, että inspiroitumisen sijaan näin vain upeita kuvia & tekstejä ja halusin "yltään samaan". Näin ollen en enää napsinut spontaaneja kuvia arjesta tai kirjoittanut siitä, mistä mieli teki, vaan mietin enemmän mitä seuraajat haluaisivat nähdä ja kuulla, jolloinka tekemisen aitous väheni ja motivaationi laski.
Minua alkoi myös ahdistaa ajatus siitä, että aina, kun tehtiin jotain tai mentiin jonnekin, niin pieni ääni sanoi päässäni "Tämä pitää kuvata blogiin tai instagramiin!"
Kärjistettynä esimerkiksi näin: Menemme minilomalle risteilylle, ihanaa! Pakata pitäisi, mutta pakkamisen sijaan mietin, että kuinka saisin pakattavat vaatteet sommiteltua kivaksi kuvaksi instagramiin. Tulee kiire ja mies kaahaa täyttä päätä moottoritiellä, jotta ehditään laivaan. Lapsi itkee, mies kiroaa ja minä motkotan ylinopeudesta. Ehditään ajoissa terminaaliin, mutta tunnelma on kireä & kiukkuinen. Silti sanon "cheese!" ja nappaan meistä iloisen näköisen kuvan someen. Loppumatka menee kuitenkin niin kivasti, että en ehdi juurikaan puhelinta kädessä pitää saatika kuvia ottaa, kun keskityn olemaan läsnä perheelleni. Laivan palatessa satamaan rupeaa minua ahdistamaan ja harmittamaan, kun en kuvannut mitään kivasta reissusta someen. "Kuvat olisivat varmasti saaneet paljon tykkäyksiä ja antaneet meidän perheestä ihanan kuvan!"
Tätä yllämainittua laivareissua EI OLE siis ikinä tapahtunutkaan vaan yritän kertoa esimerkillä mitä haluan tekemisessäni välttää.
En vieläkään suoraan sanottuna ole varma siitä, miksi haluan tätä tehdä ja miksi tykkään jakaa niin avoimesti meidän arkea ja omia ajatuksiani elämästä, mutta jokin sisäinen palo tätä ajaa eteen päin. Kaipuu tulla nähdyksi ja kuulluksi. Tietenkin myös luova luonteeni puskee pintaan ja se on tämän tekemisen alku ja juuri. Välillä tekee mieli kirjoittaa joka päivä ja sitten saatan hiljentyä viikoiksikin. Haluan tuottaa mielenkiintoista ja kaunista sisältöä, mutta en kuitenkaan liian kiiltokuvamaista tai feikkiä. Helposti ajaudun vertailemaan itseäni muihin ja yritän miellyttää muita tai pyrkiä vaan haalimaan lisää seuraajia, mutta työstän tätä ajatusta itsessäni ja haluan pyrkiä rehelliseen ja luovaan sisällöntuottamiseen.
Tuntuupa hyvältä saada sanottua nämä ajatukset ääneen. Näin ollen tervetuloa seuraamaan entistä aidompaa sisältöä sekä lukemaan satunnaisia kirjoituksiani kaikesta maan ja taivaan väliltä jälleen kerran. Rakkaudella: tuuliviiri ♥