MEILLE TULEE VAUVA! ♥

07.03.2020

Tässä syy siihen, miksi blogiin on ollut viime päivinä vaikea kirjoittaa yhtään mitään. Mielessä ei pyöri tietenkään mikään muu, kuin tämä ihana uutinen. 

Raskaus on vasta aivan alussa ja tein vasta viikko sitten positiivisen testin. Päätimme kuitenkin mieheni kanssa, että halutaan jakaa tämä kaikkien kanssa jo nyt, eikä odotella sen pidempään. Jos kävisi huonosti niin varmasti joka tapauksessa tultaisiin siitäkin kertomaan, joten siksi näin. Kerrottiin lähipiirille heti seuraavina päivinä plussauksesta ja eilen julkaistiin video youtubessa, jossa jaettiin uutinen facebook-kamuille myös. Tänään pääsen sitten viimeinkin jakamaan asian myös teidän ihanien lukijoiden kanssa, samoin kuin instan puolella. ♥

Vauvan laskettu aika on marraskuussa ja viikkoja on nyt kirjoitushetkellä kasassa 5+2. Mä olen niin onneni kukkuloilla ja tekisi mieli vaan kailottaa koko maailmalle, että olen raskaana. Blogissa luvassa nyt paljon aiheeseen liittyviä postauksia, joten varautukaa runsaaseen määrään raskaus-juttuja. 

Mulla on ollut jo pidemmän aikaa vauvakuumetta, mutta välillä enemmän, kun taas välillä vähemmän. Pitkäänhän me miehen kanssa suunniteltiin, että aletaan yrittämään vauvaa nyt tulevana keväänä, joten olen tietoisesti koittanut hillitä kuumeilua aiemmin. Osittain myös Andreaksen rankka vauva-aika lievensi biologisen kellon tikitystä. Nyt tuntuu kuitenkin niin ihanalta ja olen luvannut itselleni, että otan ilon irti jokaisesta sekunnista ja nautin tästä raskaudesta täysillä. Tähän asti kaikki on sujunut hyvin, mutta myös pelon hetkiä ollaan jo keretty kokemaan. Tästä lisää kuitenkin myöhemmissä postauksissa. Olen myös halunnut dokumentoida videoiden avulla tätä raskautta ja videoklippejä löytyy mm. siitä, kun tein ensimmäisen positiivisen testin, kuin myös mieheni ja Andreaksen reaktiot uutisesta. Mitään youtubettajaa musta ei saa tekemälläkään, mutta varmasti näitä  edellä mainittuja klippejä ja muita pikkuvideoita tiedossa tulevaisuudessa youtuben puolella.

Nyt täytyy siirtää kone syrjään ja aloittaa kodin siivousurakka. Linkkaan tähän loppuun vielä meidän vähän kieliposkessa väsäämän pregnant announcement-videon jos joku haluaa sen käydä kurkkaamassa. Ihanaa viikonloppua! ♥

Linkki youtube-videoon:

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita